Talttahommia

Voi noita ongelmattomia aikoja…

Loput tästä viikonlopusta on kulunut Nintendon markkinointistrategiaa ihastellen. Reilu vuosi sitten 3DS:lle julkaistiin ilmaiseksi mikromaksuilla myrkytetty Pokémon Picross. Sen pelaaminen tyssää alinomaa keinotekoisiin rajoihin, joista tietysti pääsisi läpi lompakkoa vähän raottamalla. Vaikka freemium onkin pelimaailman pahin syöpäläinen, jota en koskaan tule tukemaan yhdellä ainoalla sentilläkään, onnistui peli silti opettamaan minulle picrossin alkeet. Kun 3DS:lle hieman myöhemmin ilmestyi ihan rehellisesti myytävä Picross 3D: Round 2, päädyin ostamaan samoin tein niin sen kuin sen edeltäjänkin, vuonna 2010 Nintendo DS:lle julkaistun Picross 3D:n. Tuota jälkimmäistä olen tässä nyt sitten pelaillut ja jos ei lonkka olekaan jumppakunnossa niin saavatpahan edes aivot ihan kunnon treeniä.

Picross 3D ei juuri tarinoista perusta. Profiilin luonnin jälkeen jonkin sortin outo keltainen lintu (…kai se on) käy pikaisesti läpi homman jujun. Pelaajan eteen lyödään kuutioista koostuva 3D-paasi. Niistä monien reunaa koristaa numero, joka ilmaisee peräkkäisten kuutioiden määrän kyseisellä akselilla. Niiden perusteella on sitten lohkottava möykystä esiin jokin esine tai asia, joka onnistuneen suorituksen jälkeen palkitsee pienellä animaatiolla ennen siirtymistä seuraavan haasteen pariin. Aihiota pyöritellään styluksella ja d-pad pohjassa yksittäisen kuution voi klikata joko pois tai merkitä sen (ainakin omasta mielestä) osaksi haluttua lopputuotosta. Pelkkiä reunojakin seuraillen pärjää ainakin jonkin aikaa mutta haastekäyrän jyrketessä on turvauduttava skalpelleihin. Niillä materiaalia voi viipaloida saadakseen paremman kuvan sen luonteesta, eikäpä ajoittain onttoja esineitä millään muulla tavalla saisikaan ratkottua.

Jo ihan normaali kaksiulotteinen picross voi vaikuttaa tyystin käsittämättömältä ja sen 3D-variaation kuvaileminen se vasta vaikeaa onkin. Siihen voi kuitenkin luottaa, että homman jujun oppii yllättävänkin nopeasti. Siihen kuitenkaan ei, että opittu kääntyisi välittömästi osaamiseksi. Vajaan 14 tunnin jälkeen takana on pelin valtavasta, yli 350 pulman kattauksesta hyvä jos edes reilu neljännes. Aivot huutavat jo armoa vaikka telmin edelleen helpoiksi kategorisoitujen haasteiden parissa. Varsin usein tulee vastustamaton himo ihan vain arvata seuraava liike mutta raippaahan siitä seuraa. Jos arvaa oikein, onnistuu yleensä vain sotkemaan oman loogisen ajatuspolkunsa tulevaisuuden. Jos taas arvaa väärin, vasta viides hassi johtaa game overiin mutta pieni henkinen kuolemahan noista seuraa välittömästi. Ainakin me perfektionistit aloittamme silloin kunkin pulman alusta saakka uudestaan. Pelin heittämällä paskin piirre on aikaraja, joka sinällään on hyvinkin armollinen mutta siellä taustallahan se aina ärsyttävästi tikittää. Hyvään suoritukseen annetaan yleensä 5-15 minuutin raja ja kelvolliseen jopa päälle puolikin tuntia mutta kummasti se aika vain pähkäillessä lentää.

Veikkaan jo nyt, että läpi tämä tuskin tulee koskaan menemään mutta jos sitä nyt kuitenkin katsoisi, mihin älli loppujen lopuksi riittää. Onpahan ainakin vekkuli sivupeli, jos tässä jossain välissä ottaisi työn alle jonkin pääprojektinkin.