Noidanvirityksen perusteet

Tekee vain ne tavanomaiset jutut mutta yllättävän hyvin

No niin, loppuu se mököttäminen! Tänä viikonloppuna aloittamani Stella Glow palautti vaivatta hetken häilyneen uskon peleihin. Vaikka kyseessä ei ole juurikaan enempää kuin tyystin tavanomainen strategia-JRPG, ainakin se viihdyttää tasaisen varmalla tavalla. Peli sijoittuu maailmaan, jonka pikkumainen jumala on uskovaistensa vakaumukseen tyytymättömänä ottanut ihmiskunnalta pois laulamisen taidon. Nyt sen omaa enää häviävän pieni kourallinen noitia, jotka ammentavat lauluistaan maagista voimaa. Mithran pikkukylässä varttuneet lapsuudentoverit Alto ja Lisette kokevat tuon voiman mahdin ikävimmällä mahdollisella tavalla, kun Tuhon Noita Hilda ilmestyy airueidensa kera kylään ja muuttaa sen asujaimistoaan myöten kristallipatsaiksi. Alto ja Lisette välttyvät tältä karulta kohtalolta vain siksi, että Lisette osoittautuu – omaksikin yllätyksekseen – Veden Noidaksi ja Alto tarujen kapellimestariksi, joka voi sukeltaa noitien sydämiin virittämään näiden tuntoja avatakseen heidän täyden potentiaalinsa. Sinänsä oikein lupaava käänne, mutta valitettavasti yhtä ilkeää noitaa vastaan tarvittaisiin neljä hyvää. Onneksi kuningaskunnan hallitsijoilla on jo ainakin etäistä vihiä siitä, mistä Lisetten rinnalle saataisiin kolme muutakin, ja kun pääkaupunki Lambertin sotavoimistakin irtoaa tueksi ja turvaksi peräti kolme karaistunutta ritaria, on jälleen yksi seurue valmiina maailmanpelastusmatkalle.

Eihän tuo nyt kummoinen tarina ole mutta ainakin se rullaa vallan jouhevasti. Lambert toimii operaatioiden tukikohtana, josta porukka häipyy maailmankartalle liikkumaan pisteestä toiseen seuraavan tarinatehtävän perässä. Taistelut ovat lajityypille uskollisia, isometrisillä kartoilla käytäviä mittelöitä, joissa yksiköt liikkuvat ja toimivat kukin vuorollaan pyrkien hyödyntämään maaston ja sen korkeuserot mahdollisimman tehokkaasti. Taistelusysteemissä ei ole juuri mitään uutta tai innovatiivista mutta sen chibi-tyyliset hyökkäysanimaatiot ovat söpöjä ja haastetasokin miellyttää. Vastustajat harvemmin tippuvat kerrasta edes hahmojen kovimmilla erikoisliikkeillä, joten tiiminä toimiminen ja kovaa lämää tekevien ilkimysten eristäminen on välttämättömyys. Ei Stella Glow mitenkään erityisen vaikea ole mutta pelkillä puolivaloilla sitä ei parane lähestyä. Jokaiselle tarinataistelulle on suositeltu hahmotaso ja jos usko tai taidot loppuvat kesken, voi aina pörrätä maailmankartalla grindaamassa vapaaehtoisten yhteenottojen parissa.

Aina silloin tällöin tarinatehtävien välissä on rajallinen määrä luppoaikaa, jota Alto voi kuluttaa tutustumalla paremmin ystäviinsä, tehden osa-aikatöitä, tai käymällä tutkimusretkillä. Noista kahdesta viimeisestä nettoaisi ilmeisesti rahaa, esineitä ja varusteita mutta ainakin toistaiseksi kaikki liikenevä aika on mennyt höpistessä mukavia tiimikavereiden kanssa. Paitsi että oman jenginsä oppii tuntemaan paremmin, tienaa heille samalla myös uusia kykyjä ja passiivisia bonuksia taistelukentälle. Valitettavasti tehtävien välillä on mahdollisuus vain kolmeen aktiviteettiin, joten kattavan tunnesiteen muodostaminen ihan jokaiseen vienee kosolti aikaa.

Kitsaan tuntuisesta vapaa-ajasta huolimatta pelin rytmitys on erinomainen. Tarinaa kuljettavat välianimaatiot eivät juuri koskaan ole ylettömän pitkiä, aina silloin tällöin puhuvat potretit korvataan ihan kunnon animepätkillä, ja taisteluitakin piisaa tasaisella sykkeellä. Vauhdikkuutta kuvastaa sekin, että jo reilun 11 tunnin jälkeen olen saanut rekryttyä mukaan niin Tuulen kuin Tulenkin noidat, ja iloinen sankarikatraani on kasvanut jo yhdeksään jäseneen. Alkaa tuntua jo siltä, että neljän noidan lauluyhtyeen kasaaminen ei vielä ratkaise mitään lopullisesti mutta palataanpa siihen sen jälkeen, kunhan Maan Noita on saatu paikallistettua. Toistaiseksi reissaaminen sujuu kuitenkin oikein pirteissä merkeissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *