Saa pitää hauskaa

Kuten arvata saattaa, Ni no Kuni II: Revenant Kingdom on ollut ahkerassa pelailussa myös tänään. Evan ja kumppanit ovat saaneet jo kaikki muut valtakunnat liittolaisikseen, mikä toimii tietenkin merkkinä pääpahikselle jättää varjoissa lymyily sikseen ja laittaa maailmanloppu käyntiin. Onneksi senkin valmistelu ottaa sen verran aikaa, että joudan metsästämään muinaista maagista miekkaa, jonka avulla hulttiolle päästään antamaan oikein isän kädes… Ei kun siis kissanuorukaisen tassusta. Pelikellossa on vasta 29 tuntia, joten väsähtäneisyyden lisäksi tarina vaikuttaa japaniropeksi myös yllättävän lyhyeltä. Se ei kuitenkaan isommin masenna, sillä pirteää sivusisältöä piisaa hyvinkin anteliaasti.

Hauskuuden keskiössä on Evanin uusi valtakunta, Evermore, jota pelin edetessä rakennellaan alati hulppeammaksi sen minkä reaaliajassa hitaasti karttuva valtionkassa antaa myöten. Verotuotoilla ostetaan, kehitetään ja rahoitetaan kymmeniä rakennuksia, joita pyörittämään voi värvätä sekalaisia sivutehtäviä suorittamalla peräti 103 rautaista ammattilaista. Aseiden, varusteiden, taikojen, parannusesineiden ja taistelukykyä parantavien ruoka-annosten lisäksi nämä pytingit tuottavat roppakaupalla erinäisiä resursseja, joita hyödynnetään sekä vaihdon välineenä että raaka-aineina alati laadukkaampaan tavaraan. Evermoren tonttikaava on lyöty lukkoon jo valmiiksi, joten luovuutta ei pääse harjoittamaan mutta toisaalta tällainen yksinkertainenkin managerointi on osoittautunut yllättävänkin koukuttavaksi. Kun valtion kirstu kumisee tyhjyyttään, voi sen uudelleen täyttymistä odotellessa joko jatkaa tarinaa tai tutustua pelimaailman ihmeisiin yli 150 sivutehtävän muodossa.

Täydellisen kuningaskunnan väsäämisen lisäksi pelimaailmassa on listittäväksi myös 50 turmeltunutta (lue: ekstratylyä) hirviötä ja saman verran higgledyjeä, jotka ovat taisteluissa erikoisvoimillaan satunnaisesti avustavia pieniä ja söpöjä elementaaleja. Sisäinen kompletionistini haluaa tietysti hoitaa kaikki nämäkin, joten peli kyllä kompensoi heikon oloista pääjuontaan varsin mallikkaasti. Jos mitään muuta ajanvietettä ei sattuisi keksimään, voi suorittaa satunnaisgeneroituja palveluksia, joista saatavia poletteja voi vaihtaa tarpeellisiin raaka-aineisiin tai vihjeisiin siitä, mistä päin Evermoreen löytyisi lisää asujaimistoa.

Erityiskiitoksen Ni no Kuni II ansaitsee kerrassaan ensiluokkaisesta resurssinhallinnasta. Jos mikä tahansa sivutehtävä tai ehostettava esine vaatii mitä tahansa raaka-aineita, peli kertoo auliisti mistä päin maailmaa moisia voisi joko ostaa tai löytää. Useimmat RPG:t pakottavat pelaajan tällaisissa tapauksissa joko tuntikausien päämäärättömään harhailuun tai netistä lunttaamiseen mutta kerrankin loottimekaniikka on toteutettu ns. oikein! Hattua on nostettava myös mahdollisuudelle tallentaa missä tahansa. Perinteiset tallennuspisteet palauttavat niin hiparit kuin magiapisteetkin mutta noin muuten pelisessionsa voi aina päättää juuri silloin, kun siltä tuntuu.

On toki myönnettävä, ettei numeroiden valossa antelias sivusisältö ole käytännössä juuri muuta kuin mekaanista suorittamista ja että päätarinan ripeästi nouseva haastekäyrä enempi tai vähempi tyrkkii levuttamaan kyseisen sisällön parissa. Tänään Ni no Kuni II ei kuitenkaan tunnu enää aivan niin suurelta pettymykseltä kuin aluksi. Ei se ensimmäisen pelin tenhoa ole lähelläkään mutta kyllä tässä satunnaista ideaakin on.