Näin jatko-osataan!

Taas yksi paska päivä koulussa…

Pelimaailman pienistä pettymyksistä pääsee heittämällä yli tunkemalla konsolin levypesään vain jotain erilaista. Kuluva viikonloppu onkin taas tarjonnut parasta mahdollista viihdettä kun Life Is Strange: Before the Storm pääsi viimein kutkuttelemaan tämänkin pelitalouden tunnehermoja. Dontnodin muutama vuosi sitten ilmestynyt viisiepisodinen graafinen seikkailu Life Is Strange nosti ainakin omalla arvostuslistallani itsensä kertaheitolla lajityypin kirkkaimpaan kärkeen. Tavallaan Before the Storm kuulosti lupaavalta mutta myös pirun huolestuttavalta. Täysin uusi kehittäjätiimi, vain kolme episodia, ja kaiken keskiössä ei enää turkasen lutuinen Max Caulfield vaan tämän kapinoiva ja vähän ennalta-arvaamaton raikulibestis Chloe Price, puhumattakaan siitä, että ensimmäinen seikkailu päättyi tavalla, josta olisi vähintäänkin hankalaa jatkaa.

Vastuuohjakset saanut Deck Nine onnistui silti tekemään mahdottomasta mahdollista. Before the Storm pakittaa aikaan ennen Maxin ja Chloen sydäntä raastavaa seikkailua, kun Maxin perhe on jo muuttanut pois Arcade Bayn pikkukaupungista ja 16-vuotias Chloe yrittää yhä päästä yli auto-onnettomuudessa menehtyneestä isästään. Koulu on mälsää, kavereita ei nimeksikään, ja äidin uusi poikaystävä kutakuinkin luotaantyöntävin niljake ikinä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun koulun kaunein ja suosituin tyttö, Rachel Amber, iskee yllättäen silmänsä Chloeen, ja seuraavien kolmen päivän kuluessa kaksikkoa kylvetetään niin väkevässä ja aidosti uskottavassa teinidraamassa, että sille kalpenee hetkittäin jopa pelin erinomainen edeltäjä!

Jos Chloe Price saattoikin tuntua aikanaan ehkä liiankin edesvastuuttomalta rämäpäältä, puhaltaa Deck Nine hänen nuorempaan minäänsä ihastuttavan anteliaan annoksen niin asennetta kuin säröjäkin. Myös ensimmäisen osan paranormaalit elementit on heitetty rohkeasti romukoppaan, joten Before the Storm ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin ”vain” elämän ohikiitäviä ja huiman hyviä mutta ajoittain myös tyystin sysipaskoja hetkiä pullollaan oleva tarina kahden epätodennäköisen, omia demoneitaan hautovien tyttöjen ystävyydestä tai kenties jopa enemmästäkin, jos siltä tuntuu. Varsinkin näin keski-ikäisen ja pahimmilta kolhuilta välttyneen äijänkäppänän perspektiivistä on vähintäänkin kiehtovaa kokea maailma teiniangstisesta näkökulmasta, varsinkin kun se on kudottu kasaan julmetun uskottavalla ja koskettavalla tavalla.

Kuten tavanomaista, pelilliset elementit ovat tälläkin kertaa lähinnä tarinallinen kuorrute. Chloe ratkoo muutaman äärimmäisen suoraviivaisen pulman ja joutuu keskusteluissa valitsemaan lähestymiskulmansa kahdesta tai kolmesta, kokonaiselämystä vienosti muokkaavasta vaihtoehdosta. Siinä missä Max Caulfield keskittyi ensimmäisessä osassa bongaamaan hyviä aiheita valokuville, Chloen elämäntehtävänä on levittää lakonista maailmankuvaansa sopivia kohteita tägäämällä mutta tuon kummempaa interaktiota ei ole tarjolla. Toisaalta hyvä näin, sillä haastavinta on olla perääntymättä pelin viipyilevimmistä hetkistä. Kun Chloe istahtaa johonkin, laittaa peli soimaan jonkin indie-bändin hyytävän tunnelmallisen biisin ja ihan vain chillailee kauniiden maisemien ja sielunrauhan parissa. Moni peli on kaunis ulkoisesti mutta Before the Storm menee ihon alle.

Täytyy olla myös melkoisen kuollut sisältä, jos pelin vahvimmat hetket eivät saa silmäkulmia kostumaan edes pikkuisen. Vaikka seikkailun keskimmäinen episodi jää draamaltaan vähän lapsipuolen asemaan, tykittää niin aloitus kuin lopetuskin värisyttävän komealla intensiteetillä. Jos kaiken muun vielä onnistuisi kestämään, bonuksena julkaistu, noin tunnin mittainen Farewell-episodi vie pelaajan vielä pykälää kauemmas menneisyyteen, kun Chloe ja Max viettivät ala-asteikäisinä tenavina viimeisen, katkeransuloisen päivänsä yhdessä.

Juuri tätä pelit parhaimmillaan ovat. Kertovaa, kaunista, voimallista, ja jos nyt jo kaksi erillistä studiota ovat osoittaneet kykynsä liikuttaa pelaajaa tunnetasolla, toivottavasti Square Enix julkaisijan ominaisuudessa tukee tällaista jatkossakin. Minä en itke, sinä itket!