Aihearkisto: YouTube

E-kolmikko

Olen joko loman tarpeessa tai vanha (todennäköisesti molempia) mutta tämän vuoden E3 rynnisti ohi jättämättä kovinkaan kummoista jälkeä. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin en vaivautunut seuraamaan yhdenkään Kolmen Suuren pressiä livenä tai edes jälkikäteen. Alitajuisestikin tuo taisi olla hyvä idea, sillä yleispalaute näyttäisi noudattavan samaa kaavaa; perinteisten isojen lafkojen perinteisen isoja juttuja, jotka ovat kaiketi ihan kivoja mutta eivätpä juuri sen enempää.

Ison rahan hypesuon reunoilla kuokkiminen ei kuitenkaan ollut silkkaa ajanhukkaa, sillä tarjosihan se E3 meille vanhoille hipsteripieruillekin edes jotain. Ensimmäisenä ilahdutti Ni no Kuni II: Revenant Kingdom, joka vihdoin viimein sai kuluvan vuoden marraskuuhun sijoittuvan julkaisupäivän. En ole hirveän täpinöissäni siitä, että ensimmäisen osan lapsekkaista hahmoista siirrytään astetta teinimpään suuntaan mutta koska Ni no Kuni: Wrath of the White Witch aikanaan oli kuitenkin aivan perhanan kova JRPG niin sen jatko-osa livahtaa ostoskoriin kutakuinkin samalla sekunnilla kuin se tulee tarjolle. Trailerin dubbaus nyt on mitä on mutta kaipa alkuperäisaudiokin on mukana.

E3:n kakkospalkinnon pokkaa Life Is Strange: Before the Storm. Alkuperäinen Life Is Strange näytti aikanaan närhet munat (ainakin ajoittain niin ikään mainiolle) Telltalelle ja jos äärimmäisen tunne- ja tarinavetoista seikkailua on luvassa lisää niin hitto vie, olen ensimmäisenä kassajonossa. Tosin vasta sen jälkeen, kun tuon esiosan kaikki kolme palasta on julkaistu ja puettu fyysiseen olomuotoon mutta jonossa yhtä kaikki. Before the Storm potkii itsensä käyntiin elokuun lopulla, joten hyvällä tuurilla tätä herkkua saa nauttia jo 2018 keväällä.

Toistaiseksi 13 Sentinels: Aegis Rim ei omaa länsimaista julkaisupäivää (ei kyllä edes japanilaistakaan) mutta koskapa sen trailerikin on jo lokalisoitu, eiköhän tuo Vanillawaren uusinkin päädy ennemmin tai myöhemmin meidän japania taitamattomien riemuksi. Näyttää varsin samalta, aavemaisen kauniilta 2D-toimintaseikkailulta kuin aina ennenkin mutta tokihan kyseistä tyylisuuntaa tukee yhä ihan mielikseen.

Inis on täällä taas!

Voi juku, voi juku, voi juku, voi juku! Jonnet eivät välttämättä muista, mutta vielä viime vuosikymmenen puolivälissä Inis oli kova! Lafkan Nintendo DS -rytmipelit Osu! Tatakae! Ouendan, Moero! Nekketsu Rhythm Damashii Osu! Tatakae! Ouendan 2, ja niiden länsimaistettu versio, Elite Beat Agents, edustivat tuon aikakauden parasta ja hauskinta rytmipelaamista. Näiden jälkeen firma päätyi tuottamaan kosolti vähemmän mielenkiintoisia karaokepelejä Xbox 360:lle, josta tie vei vielä vähän merkityksettömämpien mobiilipelien pariin. Sydämessäni olin jättänyt studiolle haikeat jäähyväiset jo aikaa sitten mutta nyt poijjaat näyttäisivät olevan valmiina tekemään melkoisen maukkaan comebackin!

Inis on lyöttäytynyt yhteen niin ikään vähän pimentoon aikojen saatossa päätyneen NanaOn-Shan kanssa, joka muistettaneen parhaiten ensimmäiseksi moderniksi rytmipeliksi tituleeratusta PaRappa the Rapperista. En vieläkään oikein ymmärrä, miksi kyseinen parin tunnin höpsö pikapläjäys nauttii niinkin suurta suosiota kuin missä se varsinkin nyt HD-uusintajulkaisuineen kaikkineen paistattelee mutta joo, olihan se lyhyydestään huolimatta ihan kiva sekin. Niin tai näin, näillä kahdella kulttistudiolla on nyt työn alla Project Rap Rabbit. Toistaiseksi tarjolla on vain yllä oleva teaser-pätkä ja Kickstarter-sivu, joka lupailee 2018 PC:lle ja PS4:lle tarinavetoista rytmiseikkailua, jos vain rahoitus järjestyy. Toivottavasti näin käy, sillä onhan tuo nyt sen kaliiperin tekijäkaarti, että ylipäätään Kickstarteriin turvautuminen on jo pienoinen ihme.

…ja jos ketään jäi kummastuttamaan koko tämä outo Inis-palvonta niin hitto vie, olihan tämä silloin joskus parasta koskaan:

Kahden nuotin ihme

Suloinen pysäytettynä, armoton vauhdissa

Vajaat viisi tuntia lisää ja näin on Taiko no Tatsujin: Dokodon! Mystery Adventuren kaikki biisit kertaalleen normaalilla läpäisty. 59 full combona, 11 muuta vähemmän täydellisesti. Jos siellä nyt vielä jokunen muu piilottelee niin piilotelkoot. Kattaus sinänsä oli taas kerran ihan mukava sekoitus vähän kaikkea, joskaan ei mitään järin mieleenpainuvaa. Pelipuolen Kirby ja Ace Attorney -sikermät hymyilyttivät, ja Namcon omista raidoista päähän jäi soimaan jokunen ihan höpsö ralli, mutta varsinkin pelin jpop- ja animeosastot olivat tällä kertaa aika mitäänsanomatonta höttöä. Toki musiikki on aina kuulijan korvassa, joten peli saakoon yhä hyvät pisteet jo pelkästä monipuolisuudestaan.

Noin muuten Dokodon! Mystery Adventure lienee sarjan hardcore-faneille tuttu ja turvallinen siinä missä tällaiselle rytmipeleistä vähän kevyemmällä otteella nauttivalle se on aivan yhtä tutulla tavalla epäsovinnainen. Tuo yllä oleva video summaa touhun luonteen aika hyvin. Jos näistä haluaa ottaa kaiken riemun irti, tarvitaan A) tasainen pinta, B) halukkuus kosketusnäytön hyödyntämiseen, C) kaksi stylusta ja D) rumpalin sielu. Jos pelailee kasuaalisti konsoli perinteisesti käpälissä tahtia vain peukalo- ja etusormivoimin takoen niin kyllä se vielä helpolla ja normaalilla vaikeustasolla sujuu mutta ei juuri siitä eteenpäin. Sarja on suunniteltu koettavaksi tavalla, johon pelkät sormirefleksit eivät yksinkertaisesti riitä.

Tuossa piileekin sitten koko homman niin voima kuin heikkouskin. Taiko-peleissä peräänkuulutetaan uniikkia tapaa pelata. Sen harjoittelu ja sisäistäminen on varmasti palkitsevaa mutta jos tavoitteena ei ole ura rumpalina tai elämänsä pyhittäminen yhdelle ainoalle pelisarjalle, jää kokemus astetta ohikiitävämmälle tasolle. Se on ihan mistä itse kukin tykkää mutta itse viihdyn rytmipelienkin parissa huomattavasti paremmin vaikkapa kahdeksan napin sovinnaisessa Hatsune Miku -arjessa kuin tavoitellen kahden nuotin komppijumaluutta, niin komealta kuin tuo asiansa osaavan pelaajan toimesta näyttääkin. Tähänkin peliin voisi helposti upottaa satoja tunteja tai ihan vain todeta, että biisinsä olivat jälleen kerran kivoja, niistä kourallista soitteli useamman kerran ihan mielikseen, eikä pelimekaniikassakaan mitään todellista vikaa ole. Silkan vaihtelun nimeen vannoen otan silti nyt vajaat 17 tuntiani ja juoksen rytminälkä tyydytettynä kohti uusia pelielämyksiä.

Fyysinen huraa!

Alkuvuoden pelitulva alkaa hiljalleen tyyntyä mutta niin vaan ehti taas yhden pelin aikana pari muuta vilahtaa postiluukusta kotiin. Niistä ensimmäinen on The Silver Case, joka on ehostettu versio vuonna 1999 julkaistusta PS1-seikkailusta. Syy pelin uusintajulkaisuun on epäilemättä sen kiehtovasta omaperäisyydestään kuulu käsikirjoittaja, Goichi Suda. The Silver Case oli aikanaan miehen debyytti peliteollisuuteen, joten on vähintäänkin mielenkiintoista nähdä miten omalaatuisesta tapauksesta onkaan kyse. Veikkaisin, että erittäin. Pienoista henkilökulttia taitaa rakentua myös Stardew Valleyn ympärille. Yhden ainoan miehen, Eric Baronen, devaama Harvest Moon -henkinen maanviljely-RPG on kerännyt kosolti kehuja vähän joka suunnasta, ja kun se viimein päätettiin julkaista myös fyysisessä muodossa niin pitäähän sitä kokeilla.

Tokio mielessäin

Enää kuukauden verran piinaavaa odottelua ja Persona 5 on viimein täällä! Olen tarkoituksella yrittänyt pysyä pelin suhteen niin hyvässä mediapimennossa kuin mahdollista, mutta uskaltaa tuota nyt yhden nopeatempoisen trailerin verran kuolata. Ensikosketukseni tähän huikeaan ja omaperäiseen demoninlahtaus/lukiolaisen arkielämä -roolipelisarjaan tapahtui vasta viime vuonna (!) Vitalla, jolla Persona 4 Golden heivasikin sitten itsensä kertaheitolla rakkaimpien pelikokemusteni joukkoon. Siihen verrattuna Persona 5 näyttää yllä olevan perusteella (jopa päähahmojaan myöden) hyvin samanlaiselta mutta vielä vähän tyylikkäämmältä. Nelosen ainoa pieni fiba oli pakotettu dubbaus, joka laadukkuudestaan huolimatta söi harmittavasti muutoin niin perijapanilaista tunnelmaa. Onneksi vitoseen on sisällytetty myös alkuperäinen audio, joten tämä neljäs huhtikuuta starttaava seikkailu saattaa tarjota vielä autenttisemman virtuaali-Tokion kuin Yakuza 0!

Tokiosta puheen ollen Spike Chunsoft julkisti tällä viikolla kerrassaan mielenkiintoisia uutisia. PS4:lle olisi (joskin vasta) ensi vuoden keväänä luvassa lokalisoitu 428: Shibuya Scramble. Kyseessä on jonkin oudon sortin tekstiä, animea ja näyteltyjä videopätkiä yhdistelevä visuaalinovelli, joka julkaistiin Japanissa 2008 Wiille ja 2009 PS3/PSP:lle. Juuri mitään muuta en tuosta vielä tiedäkään. Koska Spike Chunsoft on kuitenkin genren rautainen ammattilainen ja koska Famitsu pamautti tuolle aikanaan täydet 40/40 pistettä niin ostoskoriinhan se sitten 2018 päätyy. On mukava nähdä, kuinka myös japanilaisille niche-julkaisuille alkaa hiljalleen löytyä riittävää markkinarakoa täällä länsimaissakin!

Kissatyttöinvaasio

No jopas! Pelivuosi 2017 ei ole ehtinyt kunnolla edes käyntiin, kun horisontissa siintävät jo kissanpäivät antromo… antropomop… antporomorp… turrien ystäville. Jo kevään aikana korvia luimistellaan ainakin kahden julkaisun voimin, joten tämä perijapanilainen viihdetraditio on selvästi yhä voimissaan. Hyvä näin, koska kissat ovat aina parhautta.

Atlus on varmistanut länsijulkaisun kaksikolle Utawarerumono: Mask of Deception ja Utawarerumono: Mask of Truth, joista ensiksi mainittu putkahtaa ulos myöhemmin tarkentuvalla päivämäärällä kevääksi ja toinen syksyksi. Kyseessä on ilmeisesti jonkin sortin kaksiosainen saaga, jonka pelityyppi on VN/SRPG-hybridi. Siis kosolti tarinavetoista luettavaa yhdistettynä isometriseen, vuoropohjaiseen taistelutaktikointiin? No mikä nottei! Molempien julkaisualustoina ovat PS4 ja Vita, ja vaikka Eurooppaan saadaan niistä vain kälyiset digiversiot, voi fyysiset vastineet onneksi importoida tuolta lammen toiselta puolelta. Kun tarjolla on vieläpä alkuperäinen audio enkkusubeilla niin ainakin tässä kämpässä hiirikursori hoveroi jo kuvitteellisen Lisää ostoskoriin -napin yllä.

Koei Tecmo taasen luottaa edelleen jo yli 20 vuotta vanhaan reseptiin, eli tyystin OP sankarit pistävät hack’n slash -hengessä tuhatpäisiä sopulilaumoja vaivattomasti pataan. Peliteknisesti niin ikään PS4/Vita-julkaisun saava Musou Stars lienee ihan sitä samaa kuin jo miljoona kertaa aiemminkin, mutta onneksi hahmokatras on tällä erää fanipalvelua parhaimmillaan. Hapannaamaisten kiinalaislegendojen sijaan pelattavia hahmoja on noukittu monista muista peleistä ja pelisarjoista, kuten Atelier, Dead or Alive, Toukiden, ja jopa Wii-kummajainen Opoona! Videon kissatyttö Tamaki puolestaan on ihan alkuperäinen. Tuskinpa tästä vuoden peliä saa tekemälläkään mutta ovathan tällaiset höpsöt potpurit aina sen verran hauskoja, että ostoslistalle menee. Musou Stars ilmestyy Japanissa maaliskuun toinen päivä mutta siinä määrin tiiviisti studion aiemmat pelit ovat tiensä länsimaihin löytäneet, että täkäläinen julkaisupäivä lienee vain ajan kysymys.