Avainsana-arkisto: Axiom Verge

D’awwwww!

Kulunut pelivuosi jää mieleen tasalaatuisuutensa lisäksi myös siitä, että värikkäät tasoloikat tuntuvat tekevän ainakin jonkinlaista comebackia. Suuret pelitalot tosin luottavat lähinnä joko vakiintuneisiin brändeihin tai vanhojen hittisarjojen HD-ehostuksiin. Vaikka tuo onkin hivenen tylsää varman päälle pelaamista, löytyy maailmasta onneksi myös Gears for Breakfastin kaltaisia pioneereja. Tämän pienen studion joukkorahoitettu debyyttipeli A Hat in Time muodostui itselleni melkoiseksi jouluihmeeksi. Tekijöiden itsensä ”halvatun söpöksi 3D-tasoloikaksi” kuvailema peli paitsi pitää kutinsa, ponnahtaa myös vaivatta lajityyppinsä kirkkaimpaan kärkeen ja näyttää kenellekään kumartelematta, kuinka tuo vähän unohduksiin painunut 90-luvun puolivälin tasoloikkataika toimii tuoreilla raaka-aineilla vielä nykypäivänäkin.

Pelin sankaritar on ihan vain Hattumuksuksi nimetty nuori tyttö, jonka tähtienvälinen kotimatka keskeytyy mafiaplaneetan kiertoradalle. Tullimaksuista syntyvän kiistan myötä tytön avaruusalus ottaa osumaa ja niinpä sekä hän että aluksen polttoaineen virkaa toimittavat 40 maagista tiimalasia sukeltavat planeetan pinnalle. Kotimatka voi jatkua vasta, kun bensatankki on saatu takaisin täyteen, joten keräilyhommiksihan se taas menee. Planeetta koostuu neljästä verrattain isosta avoimen maailman alueesta, joista kuhunkin on ripoteltu kymmenen enemmän tai vähemmän tarinavetoista näytöstä. Näitä haastetaan hubina toimivasta avaruusaluksesta käsin ihan vapaavalintaisessa järjestyksessä, mitä nyt tyystin uusien alueiden avaaminen vaatii tietyn määrän takaisin hommattuja tiimalaseja ja osa näytöksistä on läpäistävissä vasta, kun toisista mukaan kertynyt varustus sen mahdollistaa.

Ketterä Hattumuksu taitaa jo heti kättelyssä tuplaloikkien ja ilmasyöksyjen kaltaiset välttämättömyydet. Sateenvarjo taasen toimii sekä käyttökelpoisena lähitaisteluaseena että laskuvarjona, jos jokin loikka sattuu osoittautumaan vähän turhan hurjapäiseksi. Näiden perustaitojen lisäksi kentistä löytyy lankakeriä, joista tyttö väsää itselleen näppärästi uusia, erikoisvoimilla varustettuja hattuja. Niiden avulla voi mm. ravata nopeammin, tehdä huimia loikkia niitä mahdollistavilta alustoilta, sekoitella räjähtäviä rohdoksia ja lopulta jopa hidastaa aikaa. Hattuihinsa voi myös löytää tai ostaa merkkejä, jotka tarjoavat lisäbonuksia kuten erikoisvoimien nopeampi palautuminen, äärimmäisen käytännöllinen heittokoukku, tai vaikkapa keräiltävää sälää tehokkaammin mukaan kiskova magneetti.

Jotta peli olisi toimintaseikkailu eikä ”vain” tasoloikka, se tarvitsee aina sekä tarinan että tukun hyviä hahmoja. Varsinkin tällä saralla A Hat in Time loistaa erityisen kirkkaasti. Alati pirteä Hattumuksu on jo itsessään kenties hellyttävin sankaritar ikinä ja planeetalta löytyy kosolti mitä erikoisimpia persoonallisuuksia. Mafian kurmoottamisen lisäksi tyttönen joutuu selvittelemään pingviinien ja pöllöjen välistä kiistaa elokuvamaailman herruudesta, tekemään hanttihommia saadakseen takaisin teatraalisen varjohaamun takavarikoiman sielunsa, ja viilettämään pitkin poikien majesteettisia alppeja paikallista vuohikansaa jelppimässä. Peli on julmetun hauska, alati yllätyksellinen ja tupaten täynnä sekä erinomaista ääninäyttelyä että musiikkia.

Kaiken muun hyvän lisäksi A Hat in Time on juuri sopivalla tavalla haastava. Varsinkin jokaisen alueen loppupomot ovat pitkiä ja vaikuttavia yhteenottoja, joista ei selvitä nopeasti kolmella helpolla osumalla vaan väistellen paniikissa massiivisia hyökkäyksiä yrittäen löytää niiden välistä sopivia rakoja pienen vastavahingon tekemiseksi. Uusintayrityksiltä, ärräpäiltä ja kenties jopa muutamalta ragequitilta on vaikea välttyä mutta jollain oudolla tavalla peli ei oikeastaan koskaan tunnu halpamaiselta. Kamera tosin on ajoittain hieman temperamenttinen tehden loikkien kohdistamisesta turhan vaikeaa mutta tuo nyt on vähän jokaisen 3D-tasoloikan ongelma. Hattua taasen pitää nostaa erinomaisille trophyille, jotka haastavat selvittämään yksittäisiä näytöksiä joko omaperäisesti tai mahdollisimman virheettömästi. Kaiken mahdollisen näkeminen ja kokeminen vei lopulta jopa 18 tuntia, joten A Hat in Time on vieläpä erittäin sisältörikas tapaus.

Parhainta pelissä on kuitenkin se, miten piskuinen tulokasstudio näyttää koko peliteollisuudelle, ettei ensiluokkaisen 3D-tasoloikan tekemiseksi todellakaan tarvitse aina turvautua Nintendoon ja Marioon. Ainakin omasta mielestäni tämän olisi aivan hyvin voinut pukata pihalle vaikka täysihintaisena fyysisenä julkaisuna ja se olisi sittenkin ollut joka pennin arvoinen. A Hat in Time tuo aikanaan rakastetun lajityypin takaisin sellaisella rytinällä ja ihailtavalla omaperäisyydellä, että isompienkin pelitalojen soisi ottavan opiksi. Yksi vuoden 2017 huikeimmista esityksistä, Gears for Breakfast! Tällaista ehdottomasti lisää, kiitos!

Vaikka pari lähetystä matkaakin yhä maailmalla (toivottavasti ainakin), vuoden viimeiset peliostokset alkaa nyt olla taputeltu. Lisää indie-elämyksiä haetaan viimeistään ensi vuoden puolella ainakin Thomas Happin kovasti kehutusta Metrdoivaniasta Axiom Verge. Lisäksi, vaikka A Hat in Timesta lienee paha pistää paremmaksi, vilkaisenpa nyt kuitenkin josko männäaikojen Yooka-Laylee sammuttaisi lopunkin 3D-tasoloikkajanon.