Avainsana-arkisto: Wangan Midnight

Uh oh…

Vähän lisää duettovoimaa Hibikille

Blogissa pidempään pyörineet varmaan muistavatkin, että sen suurin kirosana on tähän mennessä ollut The Idolm@ster: Platinum Stars, jonka luotaantyöntävän loottihelvetin syövereissä kieriskelin masokistisesti kuukausitolkulla. Vielä viime tammikuussa vannoin, etten hairahtuisi moiseen kuraan enää ikinä mutta jo kuukausi sitä ennen Bandai Namcolta oli putkahtanut ulos The Idolm@ster: Stella Stage. Pahus. Onneksi uutisointi tuon pelin ympärillä lupaili, ettei kyseessä olisi läheskään edeltäjänsä kaltainen pökäle, joten pieni pelko persauksissa päädyin antamaan idolityttösille vielä yhden mahdollisuuden hurmata.

Alku ei todellakaan lupaa hyvää. Suurella vaivalla platinatähdiksi edellisessä pelissä valmennetut suojatit ovat tipahtaneet tylysti takaisin säälittäviksi F-tason aloittelijoiksi ja sama pätee myös pelaajan tuottajaminään. 765 Production -tähtitehtaan pomo antaa jälleen kerran kaitsittavaksi vain yhden firman kolmestatoista idolikandidaatista eikä lisää ole luvassa ennen kuin pelaaja todistaa piilevät tuottajakykynsä. Tästäkö sama painajainen alkaa taas uudelleen? Tavallaan kyllä mutta onneksi Stella Stage näyttäisi korjaavan lähes kaiken, mikä Platinum Starsissa oli keturallaan.

Ensinnäkin varsinaista sisältöä on tällä kertaa runsaammin. Kappaleita 45, esiintymisasuja 116 ja lisäkoristeita 140, eli keräiltävää rompetta on lähes kolme kertaa enemmän kuin viimeksi. Toki nuo luvut sisältävät käytännössä kaiken sen, mitä Platinum Starsissa jo oli mutta jos sen onnistui jättämään kokonaan väliin, on Stella Stage vielä vähän parempi syy unohtaa se ikiajoiksi. Mikä kuitenkin tärkeintä, asut ja lisäkilkkeet eivät enää ole sattumanvaraisia lahjoja vaan taattuja palkintoja onnistuneista keikoista. Tuon lisäksi niitä voi ostaa paikalliselta räätäliltä keikkarahoilla tai avata uudesta lautapelistä. Se on söpö minipeli, jossa nuo 13 idolia tepastelevat chibi-hahmoina pitkin poikin pelilautaa, jonka laatoista saa keikoista kertyvillä valmennuspisteillä niin tähtösten suorituskykyä pysyvästi parantavia bonuksia kuin uusia pukineita ja biisejäkin. Myös lahjat ovat yhä mukana kuvioissa mutta tällä kertaa ne ovat vain fanikirjeiden ja expajuomien kaltaista pikkusälää, jota vieläpä ropisee ihan jokaisen esiintymisen päätteeksi. Vaikka pelaaminen on yhä samanlaista grindaamista kuin ennenkin, keräilyn nimeen vannovia pelaajia hemmotellaan jatkuvalla syötöllä.

Myös tuon grindaamisen määrää on maltillistettu merkittävästi. Kaikki tytöt pitäisi taas kerran kaitsia kirkkaimmalle S-tasolle mutta aiemman kymmenen miljoonan fanin sijaan siihen riittää nyt yksi. Kappaleiden taso nousee jo viiden soittokerran jälkeen aiemman 20 sijaan ja asusteitakin ehostaessa tasokatto tulee vastaan jo seitsemässä. Varsinkin uusia biisejä peli availee yhä harmillisen harvaan tahtiin mutta noin yleisesti ottaen Stella Stagea jaksaa – ainakin toistaiseksi – puurtaa ihan mielellään.

Itse rytmipelailun puolella muutokset ovat astetta kevyempiä. Biisejä soitellaan nyt lähes kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa soolokeikoista aina kaikkien tähdittämiin All Stars -vetoihin saakka ja jokaista varianttia on tarjolla milteipä heti kättelyssä. Kunkin biisin toiseksi vaikein Pro-taso on valittavissa heti ja peli on yhä sen verran helppo lajityyppinsä edustaja, että vähänkin rytmipeleissä marinoidut pelaajat vetänevät täydellisiä suorituksia uusienkin kappaleiden kohdalla jo ensiyrittämällä. Tämän vastapainoksi vaikeinta Master-tasoa on valitettavasti viilattu vielä vähän vaikeammaksi. Ongelmia aiheuttavat varsinkin kahta eri oikean käden nappia vaativat pätkät, jotka peräänkuuluttavat joko äimistyttävää peukaloakrobatiaa tai myös vasemman käden tuomista apuun, mikä sitten saa aikaan paniikin d-padia tarvitsevien nuottien kohdalla. Ainakin omaan makuuni Pro on vähän liian helppo ja Master turhauttavan haastava, joten jokin vaikeustaso näiden kahden väliin olisi enemmän kuin tervetullut.

Pääprojektiksi Stella Stage on jo hieman liian tuttu ja turvallinen mutta muutaman tunnin satunnaisina pikkupurskeina muiden julkaisujen ohella se toimii yllättävänkin hyvin. En vielä puoli vuotta takaperin olisi uskonut, että Platinum Starsin jälkeen Project iM@Sille löytyisi enää tippaakaan myötätuntoa. Silti vielä tuntuu vahvasti siltä, että Stella Stage olisi juurikin se rytmipeli, joka Platinum Starsin olisi aina pitänyt olla, ja se on itse asiassa jo paljon se!

Vaikka noita muita pelaamistaan odottavia tapauksia alkaa pyöriä nurkissa jo vaivaksi asti, eiköhän siihen läjään vielä pari mahdu. Siinä missä Initial D: Extreme Stage viihdytti yhden viikonlopun verran Japanin vuoristoteillä, Wangan Midnight pyrkii samaan maan moottoriteillä. Pitääpä siis selvitellä, josko sen ikoninen Nissan Fairlady Z istuisi näppeihin vähän AE86:sta paremmin. Toisaalta ehkä rauhoittuminenkin saattaisi olla paikallaan; Innocent Life: A Futuristic Harvest Moon ainakin lupailisi rentoa farmielämää jonkinlaisella scifi-kuorrutuksella. Tenhonsa siinäkin.